Televisiohuumori - sen kehitys ja suunta
Näin yleiseurooppalaisen talousmyllerryksen keskellä ei ole syytä unohtaa arkipäivän eliksiiriä, huumoria.
Nyt kun televisiossamme manne- ja saamelaissketsit on julistettu pannaan, olemme saaneet nauttia tv-viihteestä, missä naurun kohteena ovat olleet esim. seniilit vanhukset ja puhevikaiset neurootikot "Putouksessa". Kaikkihan muistamme myös tuon mainion pitkähkön naiskoomikon ja hänen kehitysvammaispätkänsä.
Uutena ilmiönä on rivoja sanamuunnoksia vääntävä luterilainen hengenmies. Islam ja koraani ovat vielä koskematonta aluetta. Näemmeköhän jo ensi kierroksella turbaanipäisen munamiehen julistamassa rauhanuskonnon ilosanomaa?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Minusta Luttisen hahmo ei pilkkaa tai naura kristinuskolle vaan papille. Pappi on ammatti ja suomalaiseen huumoriin on aina kuulunut eri ammateille naureskelu. Josta osansa ovat saaneet myös kebab-ravintolaitsijat: http://www.youtube.com/watch?v=0sCghw8QI0Y Tästä Pitsa Enricostahan loukkaantuivat suomalaiset rautakangen nielleet, eivät itse "Enricot".
Itse jonkin verran nuoruudessani kirkoissa soittaneena pitää kyllä sanoa, että muutama pappi on ollut ihan elävä sketsihahmo - hyvässä mielessä. Puhumattakaan yhdestä kanttorista, joka tuli opettamaan rumpalillemme, että lyö virveliin: day eikä da. Sitä vissiin hieman harmitti kun kirkkoon tuotiin sähkökitaroita.
Luttisesta vielä sen verran, että kielemme antaa mahdollisuuden sananmuunnoksiin, jotka kuuluvat jo kansanperinteeseen. Muistan lapsena kun yksi kaverin isä puhui miltei jatkuvasti sananmuunnoksilla. Se on mielestäni kielellistä rikkautta, josta tulisi olla pikemminkin tulisi olla ylpeä sen sijaan, että sitä paheksuu.
Veikkaan, että turbaanipäisestä sketsihamosta eniten itseensä ottaisivat suomalaiset ei-muslimit. Sellainen hahmo voisi kyllä olla toimiva. Sen olisi hieman samanlainen kuin tuo Putouksen mummo, joka toimi osin siksi, että sille ei saisi nauraa ja silti sille nauraa.
Kiitos erinomaisesta kommentista, Veikko.
Itse en oikeastaan ota kantaa näihin naurunkohteisiin puoleen tai toiseen. Tämän blogin tarkoituksena oli ihmetellä, mikä kulloinkin on poliittisesti korrektia ja mikä ei. Ja Luttisen hahmon takana on erinomainen koomikko. Saa nähdä pystyykö pitämään momentin yllä?
Näistä sananmuunnoksista vielä; 'Sorvankylät' ym. ovat tuttuja jo ainakin 1970-luvulta. On kai niitä julkaistu kirjana tai vihkosinakin. Ihmettelen vain, että ne näyttävät uppoavan nykynuorisoon?
Ollos hyvä.
Mahtaako nykynuoriso tajuta lainkaan niitä sanamuunnoksia? Luulen, että niitä naurattaa enemmän papin viiteet homoseksuaalisuudesta ja itse Luttisen hahmo.
Ehkä skippaa yhden sukupolven yli, mutta itse olen yrittänyt lapsenlasta valistaa. Esim. Pori Jats - Jari Pots, mutta ei huvittanut liiemmin :-)
Suomen Kuvalehdessä on tänään laaja kirjoitus suomenkielen uniikeista piirteistä ja huoli kielen turmelemisesta. En ole ehtinyt vielä lukea kokonaan. On varmaan uuden blogin väärti?
"Luttisesta vielä sen verran, että kielemme antaa mahdollisuuden sananmuunnoksiin, ..."
Mainitsemani Suomen Kuvalehden artikkeli 7/2012:
Suomea ei kohta enää osata. Haittaakse?
SK:n nettisivulla on myös kysely:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/osaatko-suomea-10-kysymysta-ylei...
Yksi "Kuukautisvuoto" -hupiohjelma tjsp. on ainakin pakko katsoa joka kerta ja uusinnat myös. Siinä miehiltä vuotaa vain kaasuja. Kaikkia naurattaa niin maan perusteellisesti esiintyjien etninen tausta.
Jouko, viittaatko kenties viikottaiseen vuotoon eli uutissellaiseen?
Sen kyllä katson aina, kun olen kotona mutten välitä tallettaa. Ei se niin hyvä ole.
Mä en ole aivan varma, onko suomalainen televisiohuumori pelkästään kielellistä. Suomi-sketsit tietenkin perustuvat osin hokemiin eli kielelliseen toistoon, mutta myös kaavamaiseen rakenteeseen.
Huumoriin toisto tuo tehokkuutta ja odotusta. Aristoteles puhui katharsiksesta, eli odotettavan tapahtuman yllätyksestä: Putouksen Luttisen sanaleikkejä odottaa mielellään, sillä ne tulevat yllätyksinä.
Tätä keinoa käytti myös amerikkalainen Sukuvika, joka onnistui lopulta rakentamaan itsestään lähes umpion. Sarjan loppuvaiheilla kaikki vitsit viittasivat sarjan aiempiin tapahtumiin ja vitseihin. Oli siinä uudella katsojalla työtä päätellä, mikä tässä on hauskaa.
Pulkkisessa aikanaan näytettiin samat sketsit samassa järjestyksessä joka kerta. Silti toimi. En kuitenkaan pidä Pulkkista erityisesti hokemahuumorina, vaan nimenomaan toistona.
Sketsihahmot saavat Putouksessa todella paljon enemmän aikaa kuin mitä oikea sketsihahmo. Näin niiden ympärille rakennetaan tarina ja selviytymiskertomus, jotka parhaimmillaan tuovat mieleen Ruuvit löysällä -sarjan Tedin ja Ralphin.
Tänä vuonna erikoisuutena ovat olleet hahmot, jotka voisivat oikeasti olla olemassa: Herppeenluoma, Varamies, Luttinen,...
Putouksen tehokeinojen skaala on siis laajempi. Erityisesti Putouksen takana oleva Studio Julmahuvi -porukka osaa käyttää tuttuja tilanteita hyväkseen komiikassa.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 9 kommenttia